Riimut ovat merkkijärjestelmä, joka käytössä Skandinaviassa, germaaneilla ja anglosakseilla yli tuhat vuotta sitten. Riimujen tarkkaa syntyajankohtaa on hankala arvioida, joten ne voivat olla vieläkin vanhempia. Riimujen nimitys juontuu sanasta raunen (saksa: kuiskata) ja rùn (iiri: salaisuus) eli ne merkitsevät salaisuutta tai kätkettyä. Riimu-aakkostoja löytyy useammanlaisina. Esittelen tässä yhteydessä vanhan Futharkin. Futhark-nimi juontuu riimujen kuuden ensimmäisen kirjaimen ääntämyksestä. Vanhimmassa Futharkissa on 24 riimua, jotka jakautuvat kolmeen perheeseen.
Riimujen viisauden toi maan päälle Skandinaavinen jumala Odin, joka uhrasi itsensä lävistämällä itsensä keihäällä maailmanpuuhun roikkumaan. Odin roikkui puussa yhdeksän päivää saadakseen riimujen tiedon haltuunsa ja perinnöksi ihmiskunnalle. Riimuja on käytetty kautta aikain divinaatioon ja magiaan. Yhä nykyäänkin moni luottaa riimujen voimaan ja viisauteen hiljentyessään riimuneuvonpitoon. Riimujen merkityksiä tutkimalla voi oppia tuntemaan itsensä paremmin, sillä ne heijastavat ihmismielen ja elämän eri puolia.
Omat riimut voi valmistaa puusta kaivertamalla ja maalaamalla riimukuviot kaiverrukseen perinteisellä punaisella värillä. Oikeilla välineillä kiveäkin voi kaivertaa.
Fehu
Avainsanat: karja, vauraus, maallinen omaisuus, materialismi
Kivi: sammalakaatti
Kasvi: kielo, selja
Germaaninen nimi: Fe (Fehu)
Muinaisnorjalainen nimi: Fé
Norjalainen nimi: Fe
Anglosaksinen nimi: Feo, Feoh
Karja oli ennen vaurauden merkki. Se merkitsi turvattua tulevaisuutta ja rikkautta. Riimu voi merkitä myös vaurautta muilla tasoilla, henkistä rikkautta tai palkintoa. Se viittaa myös työntekoon ja aherrukseen, joka tuottaa materiaalista satoa. Fehu liitetään Freyr-jumalaan ja sitä kautta myös hedelmällisyyteen.
Uruz
Avainsanat: alkuhärkä, villihärkä, voima, kestävyys, terveys
Kivi: karbunkkeli
Kasvi: vesikrassi, koivu
Germaaninen nimi: Uraz (Uruz)
Muinaisnorjalainen nimi: Ùr
Norjalainen nimi: Ur
Anglosaksinen nimi: Ur
Islantilainen nimi: Úr
Alkuhärkä on eurooppalainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut härän esi-isä. Se symboloi alkukantaista voimaa, kesyttämätöntä potentiaalia ja yhteyttä maahan sekä omaan seksuaalisuuteen. Uruz kehottaa tutustumaan avoimin silmin omiin valo- ja varjopuoliin, vietteihin ja vaistoihin. Alkuhärkä nostaa sarvillaan alitajuisia energioita pintaan. Riimu liittyy myös terveyteen ja jaksamiseen. Joskus se jyrää vahvoilla sarvillaan kohti elämänmuutosta.
Thurisaz
Avainsanat: oka, piikki, ohdake, jättiläinen, peikko, Tursas
Kivi: safiiri
Kasvi: kuuruoho, maarianohdake, orapihlaja
Germaaninen nimi: Thyth (Thurisaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Þurs
Norjalainen nimi: Thurs
Anglosaksinen nimi: Thorn
Islantilainen nimi: Þurs
Thurisaz joko varoittaa tulevasta konfliktista tai asettautuu suojelemaan siltä. Riimussa on valtavan energian potentiaali, joka taipuu käyttäjänsä tahdon mukaan hyvään tai tuhoavaan. Thurisaz on piilotettujen viettien, vallanhimon, halun ja raivon symboli. Riimu haastaa kysymään, osaatko kanavoida nämä voimat oikein vai tuhoavalla tavalla. Kömpelö alkukantainen jättiläinen voi heitellä sokean raivon vallassa kiviä ja talloa peltoja jalkoihinsa. Piikki voi riuhtoa ja repiä, tai toimia suojana.
Joka tapauksessa on tarpeen tehdä tarkka arvio tilanteesta ja varautua suojelemaan itseänsä. Vain harva osaa kanavoida riimun voiman niin, ettei se ajan kuluessa siirry kuluttamaan jotakin osapuolta. Oka on kuin sadomasokistisen seksuaalisuuden dominan piiska, joka edustaa raakaa seksuaalisuutta ja valtaa – tässä tapauksessa Thurisaz on falloksellinen symboli.
Ansuz
Avainsanat: Odin, jumala, jumaluudet, aasat
Kivi: smaragdi
Kasvi: päivänsini, saarni (maailmanpuu-myytit)
Germaaninen nimi: Aza (Ansuz)
Muinaisnorjalainen nimi: Óss, Áss
Norjalainen nimi: As
Anglosaksinen nimi: Aesc, (Os, Ac)
Islantilainen nimi: Óss, Áss
Ansuziin liitetään kommunikaatio, yhteys jumaluuksiin, tieto ja opiskelun kautta ansaittu viisaus. Se viittaa Odinin ihmiskunnalle tuomaan riimutietouteen. Riimu rohkaisee työstämään omaa sisäistä tietoa ja minää, se herättää löytämään todellisen sisäisen itsen.
Riimun maagiset ulottuvuudet tekevät siitä ilmestysten ja ennustusten riimun. Ansuz kantaa tasapainoisesti intuition ja näkyjen lahjaa sekä viisauden ja järjen tuomaa harkintakykyä. Tasapainottelu rationaalisuutta korostavassa yhteiskunnassa ja jumalten maailmassa on tämän riimun edustama taito. Ansuzin yhteys Odiniin muistuttaa meitä Odinin uhrauksesta riimujen viisauden saamiseksi. Tämä saattaa tarkoittaa, että edessä on haaste tai testi, johon on syytä valmistautua rohkealla mielellä.
Raidho
Avainsanat: ratsastus, matkustaminen, pyörä, vankkurit
Kivi: krysopraasi
Kasvi: leijonankita, tammi
Germaaninen nimi: Reda (Raidho)
Muinaisnorjalainen nimi: Reið, Reiðr
Norjalainen nimi: Reid, Reidr
Anglosaksinen nimi: Rad (Radh)
Islantilainen nimi: Reið
Edessä koittavat uudet seikkailut joko konkreettisen matkan tai uuden alun muodossa. Heitä Raidho tienristeyksessä ja se näyttää sinulle oikean polun. Raidho symboloi myös ohjattua muutosta, sillä ratsastaja ohjaa hevosta haluamalleen reitille vakaasti ja kohti päämäärää. Nostaessasi Raidhon mieti, onko sinun kohdallasi kyse itse matkanteon tärkeydestä vai uuden suunnan valitsemisesta. Matka voi olla pitkä ja vaatia huolellisia suunnitelmia ja valmisteluja. Kyse voi olla koko elämänmittaisesta matkasta ja siihen liittyvästä päättäväisestä asenteesta; mikä on minun polkuni, mihin suuntaan pyörät pyörivät? Kuka pitelee ohjaksia ja määrää kulkuni suunnan? Hevonen voi merkitä myös omaa kehoa – sielun ja hengen asuinpaikkaa.
Kenaz
Avainsana: kiehua, keittää, soihtu, valo
Kivi: heliotrooppi
Kasvi: ruusu, mänty
Germaaninen nimi: Chozma (Kenaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Kaun
Norjalainen nimi: Kaun
Anglosaksinen nimi: Cen, Ken
Islantilainen nimi: Kaun
Kenaz tuo elämään luovuuden voimia. Tuli ja kiehuminen liittyvät prosessina raudan takomiseen – sen karkaisuun ja työstämiseen. Tämä voi tarkoittaa myös sisäistä työskentelyä ja oman mielen valaisemista uudesta kulmasta. Riimu tuo mukanaan valon, joka voittaa hämärän ja piirtää selkeinä esiin asioiden todelliset muodot. Syvä ymmärrys syttyy mielessä kuin kynttilän liekki. Se voi valaista ihmisten todellisia motiiveja ja auttaa näkemään ongelmien ratkaisut selkeästi. Riimu voi viitata maagiseen oivaltamiseen oman itsen kanssa työskennellessä tai luonnon viisauden avautumiseen. Kiehuminen ja takominen kehoittavat toimintaan – on itse oltava aktiivinen ja työstettävä asioita. Samalla on käytettävä suurta varovaisuutta, tulella ei saa leikkiä.
Gebo
Avainsana: lahja, tasapaino
Kivi: opaali
Kasvi: aaprottimaruna, jalava, saarni
Germaaninen nimi: Geuua (Gebo)
Muinaisnorjalainen nimi: Gipt, Giöf
Norjalainen nimi: Giof
Anglosaksinen nimi: Geofu (Gyfu)
Islantilainen nimi: Gjöf
Oletko tyytyväinen siihen mitä sinulla on – vai ajatteletko jatkuvasti sen puuttumista, mitä sinulla ei ole? Tasapaino syntyy antamisesta ja saamisesta. Osaatko uhrata osia itsestäsi olematta marttyyri? Osaatko ottaa tiellesi tulevat asiat vastaan oikealla tavalla? Lahja viittaa suhteeseen toisen ihmisen kanssa, oli kysymyksessä sitten työhön tai rakkauteen liittyvä sitoumus. Vanhoihin skandinaavisiin tapoihin on aina kuulunut vastalahjan antaminen sille, joka on muistanut sinua lahjalla. Muista pitää sydämesi läsnä, kun annat suudelman toiselle. Muistatko kiittää jumalia heidän ollessa suotuisia?
Wunjo
Avainsanat: hyvä onni, ilo
Kivi: timantti
Kasvi: kukonkannus, saarni
Germaaninen nimi: Uuinne (Wunjo)
Muinaisnorjalainen nimi: Vend
Norjalainen nimi: Wynn
Anglosaksinen nimi: Wynn
Islantilainen nimi: Vin
Puhdas ilo on yksi täydellisimmistä tunteista. Wunjo-sanan vanhin muoto tarkoittaakin täydellisyyttä. Riimu kehottaakin suuntaamaan kohti täydellisyyttä ja unohtamaan toiseksi parhaan vaihtoehdon. Wunjo solahtaa paikalleen universumissa ja osoittaa sinulle oman paikkasi tässä hetkessä. Oman paikan löytäminen tuo onnellisuuden tunteen. Onnea ei voi löytää, jos sen etsiminen on itseisarvo. Sopusointu elämän kanssa ja sen eri puolien ymmärtäminen luo onnen kuin varkain.
Wunjo kannustaa iloitsemaan yhdessä muiden kanssa, nostamaan maljaa jumalille ja hyville ystäville. Se voi tuoda mukanaan äärimmäisen onnen ja hienoja saavutuksia. Wunjo tuo mieleen tarot-korttien Auringon, jossa lapset on kuvattu riemuitsemassa ilman huolten painoa. Älä anna huolten raskauttaa iloa elämästäsi.
Hagalaz
Avainsanat: raekuuro, muutos
Kivi: onyksi
Kasvi: saniainen, marjakuusi, saarni
Germaaninen nimi: Haal (Hagalaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Hagall
Norjalainen nimi: Hagall, Hagl
Anglosaksinen nimi: Hagall (Haegl)
Islantilainen nimi: Hagall
Hagalaz tulee kuin raemyrsky ja ravistelee vanhat rakenteet hajalle. Muutos voi koskea sisäistä elämää ja uudistaa tavan katsoa asioita. Olosuhteet saattavat muuttua myös ulkoisesti. Tuivertaako työpaikalla? Miten jaksavat ihmissuhteet? Olipa muutos sitten millainen hyvänsä, riimu haastaa katsomaan silmiin omia varjopuolia ja tunnistamaan omasta mielestä nousevat tuhoavat voimat. Joissakin tapauksissa Hagalaz ennustaa sairastumista ja kärsimystä. Riimutulkinnassa muihin riimuihin yhdistettynä Hagalaz merkitsee yleensä joko asioiden hidastumista tai hajoamista kokonaan käsiin.
Nauthiz
Avainsanat: kärsimys, kahle, orjuus, väkijoukko
Kivi: lapis lazuli
Kasvi: sahrami, pihlaja, pyökki
Germaaninen nimi: Noicz (Nauthiz)
Muinaisnorjalainen nimi: Nauð, Nauðr
Norjalainen nimi: Naudr, Naud
Anglosaksinen nimi: Nied (Nyd)
Islantilainen nimi: Nauð
Nauthiz liittyy elämän perusasioihin ja ihmisen alitajuntaan. Laajempi kehitys on mahdollista vasta, kun perusasiat on turvattu. Mikä elämänalue tarvitsee tasapainoon saattamista? Millaisia tarpeita olet laiminlyönyt? Nauthiz on perusolemukseltaan aika ankea riimu, sillä se tuo mukanaan erilaisia orjuuden muotoja aina vaikeuksista vaarallisiin vaihtoehtoihin, jotka johtavat ihmistä harhaan. Riimun vaikutuksen alla rutiinit tuntuvat paikallaanjunnaavilta, mikään ei suju ilman kitkaa. Tartu riimun mukana tuomaan kestokykyyn ja pitkällisyyteen. Kärsivällisyyttä kaivataan ja joskus pitkänkin mutkan kautta pääsee perille päämäärään.
Isa
Avainsanat: jää, pysyvyys
Kivi: kissansilmä
Kasvi: tuoksuherne, leppä
Germaaninen nimi: Icz (Isa)
Muinaisnorjalainen nimi: Íss
Norjalainen nimi: Is
Anglosaksinen nimi: Is
Islantilainen nimi: Íss
Onko aika säilyttää vanha vai hajottaa se? Jäätävä Isa tuo mukanaan haasteen. Se voi opettaa tärkeän läksyn itsensä hallitsemisesta tai aiheuttaa turhautumista, kun mikään ei tunnu etenevän. Riimumagiassa Isa on kuin jäätävä huurre, jonka avulla haluttu tilanne voidaan pysäyttää tai vahvistaa. Isaan liittyy itsekorostunut ajattelu, joka voi estää elämäntilanteiden tarkastelun laajemmin ja toisten näkökulmasta. Huomaa, että kaikki kiiltävä ei ole kultaa ja koreiden hymyjen takana voi piillä lipevyys. Tunteet voivat viilentyä. Riimupöydässä Isalla on viivästyttävä vaikutus toisiin riimuihin.
Jera
Avainsanat: vuosi, sadonkorjuu, tuotto, sato, hyvä vuosi, vuodenkierto
Kivi: karneoli
Kasvi: ruiskukka, tammi
Germaaninen nimi: Gaar (Jera)
Muinaisnorjalainen nimi: Ár
Norjalainen nimi: Jara, Ar
Anglosaksinen nimi: ger (Jara)
Islantilainen nimi: Ár
Vuodenpyörä pyörii ja kaikki tapahtuu omalla painollaan. Kullekin on aikansa ja paikkansa. On aika nauttia sadonkorjuusta ja muistaa myös kylvää ahkerasti uutta. Sopivien rutiinien löytäminen on paikallaan, mutta on varottava joutumista liian tasaiseen oravanpyörään.
Jeran muodossa voimme nähdä kaksi viljantähkää, jotka symboloivat menneen vuoden satoa ja tulevan vuoden uutta kasvustoa. Monta mahdollisuutta on edessä ja mennyt aika luo sille hyvää pohjaa. Riimu viittaa siihen, että on aika vastata menneistä teoistaan niin hyvässä kuin pahassakin. Riimun muodossa voi huomata Odinin kahden korpin nokat; Ajatus (Hugin) ja Muisti (Munin). Lintujen avulla Odin tarkkailee maailman tapahtumia ja toimii oikeudenjakajana antaen ihmisille palkkion tai rangaistuksen kunkin ansion mukaan.
Eihwaz
Avainsanat: puu, marjakuusi
Kivi: topaasi
Kasvi: syreeni, marjakuusi
Germaaninen nimi: Ezck (Eihwaz)
Norjalainen nimi: (Eo)
Anglosaksinen nimi: Yr (Eoh)
Eihwaz yhdistää tämän todellisuuden korkeampiin tietoisuuden tasoihin. Se liittyy magiaan, jossa mikrokosmos heijastuu makrokosmokseen ja päinvastoin. Riimu heijastaa vahvuutta ja itsevarmuutta kuin marjakuusi, jota se symboloi. Ikivihreä marjakuusi on katajan ja kuusen tavoin lähellä kuolleiden asuinsijoja. Kuusiaidalla rajattiin ennen arkku, joka tuotiin viimeisellä matkalla kotipihalle ennen hautausmaalle viemistä. Vaikka riimulla on yhteys kuolemaan, on se samalla ikivihreän marjakuusen kautta muistuttamassa elämän jatkuvuudesta Valhallassa, jälleensyntymän kautta tai omien kätten töissä. Ennen vanhaan esimerkiksi Britanniassa parhaat jouset rakennettiin kestävästä marjakuusesta, jolloin ne säilyivät isältä pojalle. Eihwaz symboloikin sitkeyttä ja viisasta taipuisuutta. Kun osaa oikeissa kohdissa joustaa, palautuu nopeasti entiseen muotoonsa.
Perthro
Avainsanat: kivi, kallio
Kivi: akvamariini
Kasvi: krysanteemi, haapa, koivu
Germaaninen nimi: Pertra (Perthro)
Norjalainen nimi: Pertra
Anglosaksinen nimi: Peordh (Pertra)
Islantilainen nimi: Perð, Plástur
Emme voi aina täysin ymmärtää kaikkia voimia, jotka elämään vaikuttavat. Kohtalolla on sormensa pelissä, samoin mysteereillä, jotka säilyvät salattuina. Pertho viittaa noppakuppiin tai arpapeliin ja oman kohtalon kääntämiseen onnekkaaksi. Oli kyseessä peli eli ei – on Pertho aina kohtuullisuuden asialla; juhlavimmallakin aterialla on hyvä muistaa kohtuus ja määrämitta. Arpanappula voi tipahtaa pelilaudalle niin, että se symboloi jonkin asian paljastumista, jolle olet aiemmin ollut hengellisesti sokea. Joskus manifestaatio tapahtuu perheessä fyysisemmin ja jumaluudet muistavat perhettä uuden perheenjäsenen muodossa. Perthon tärkeä merkitys on tukevassa kalliossa; vaikka elämän onni muuttuisi, on tärkeätä istua tukevasti omalla paikallaan ja muistaa henkiset juurensa.
Algiz
Avainsana: hirvi, suojelu, turva
Kivi: ametisti
Kasvi: sara, kaisla, marjakuusi
Germaaninen nimi: Algis, Algiz tai Elhaz
Anglosaksinen nimi: Eolh
Norjalainen nimi: Elgr
Algiz on suojelun ja turvan riimu. Se symboloi elämää ja tuo kulkijan polulle tarvittavia voimia. Riimun muodossa voi nähdä kohotetun käden, jonka torjuva liike pysäyttää tunkeilijan ja jättää ihmiselle oman turvallisen tilan. Samassa muodossa kohoaa jylhä hirven sarvikruunu. Eläinten sarvien on kautta aikain ajateltu symboloivan hedelmällisyyttä ja yhteyttä ylös jumalmaailmaan. Monella jumaluudella maailman eri kolkissa on päässänsä sarvet edustamassa näitä voimia. Algiz tuo elämään suojelusta ja hirven edustamaa voimaa, jonka avulla ponnisteluista selvitään voittajana. Antiikin Olympialaisissa sitkeä ja voitokas urheilija sai päähänsä kruunuksi laakeriseppeleen.
Sowilo
Avainsanat: aurinko, auringon voima
Kivi: rubiini
Kasvi: kuisma, kataja
Germaaninen nimi: Sugil (Sowilo)
Muinaisnorjalainen nimi: Sól
Norjalainen nimi: Sol
Anglosaksinen nimi: Sigel
Islantilainen nimi: Sól
Muinaistanskalainen nimi: Sulu
Muinaisgermaaninen nimi: Sil, Sulhil, Sigo
Voimakas Sowilo säteilee auringon voimaa, joka valaisee ihmisen kauttaaltaan. Omia sisäisiä prosesseja on helpompi ymmärtää ja aika on mitä otollisin henkiselle kasvulle. Auringon voima voi olla lempeätä kasvuun johdattavaa voimaa tai dynaamista hyökkäysvoimaa. Maagisessa merkityksessä Sowilo johtaa valosta varjoon ja jalostaa mielen hyviä puolia voittamaan oman mielen demonit.
Tiwaz
Avainsanat: soturi, Tyr-jumala
Kivi: koralli
Kasvi: soihtulilja, tammi
Germaaninen nimi: Tys (Tiwaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Týr
Norjalainen nimi: Ty
Anglosaksinen nimi: Tir, Tiw
Islantilainen nimi: Týr
Nuolenmuotoinen riimu napsahtaa sujuvasti suoraan napakymppiin. Tiwaz on voiton ja menestyksen riimu. Se tuo mukanaan oikeuden ja puolustaa oikeudenmukaisuutta, vaikka sen vuoksi joutuisi luopumaan jostakin. Tarina kertoo, että Tyr-jumala antoi kätensä suden hampaisiin saadakseen sen voiman hallintaansa. Tämä symboloi lakeja ja auktoriteetteja ja näiden tuomaa järjestystä anarkiaan ja kaaokseen. Tiwaz edustaa patriarkaalisia voimia, sotaa ja oikeudenpitoa sääntöjen ja rangaistuksen muodossa. Riimun parhaimmista puolista nousee oikeudentuntoinen soturi, joka on päättäväinen ja valmis asettamaan itsensä tarvittaessa alttiiksi suuremman hyvän puolesta.
Berkano
Avainsanat: koivu, koivun oksat, Freija-jumalatar, hedelmällisyys
Kivi: kuukivi
Kasvi: elämänlanka, koivu
Germaaninen nimi: Bercna (Berkano)
Muinaisnorjalainen nimi: Bjarkan
Norjalainen nimi: Bjarkan
Anglosaksinen nimi: Beroc
Islantilainen nimi: Bjarkan
Berkano henkii naisellisuutta ja hedelmällisyyttä, kuin kuohkeasta maasta kasvava isolehtinen koivu. Se tarjoaa sylin unohdetuille ja hoivan sitä tarvitseville. Se kasvaa ja kasvattaa. Berkanoon liittyvät uudistumisen ja puhdistumisen voimat. Riimu liitetään koivuun ja siihen sopiikin hyvin ajatus koivuvihdalla itsensä vihtomisesta ja puhdistamisesta saunan lauteilla, tai elvyttävän mahlan nauttimiselta juomaksi. Uudet hankkeet ja ideat lähtevät nyt kukoistamaan kasvavalla voimalla.
Ehwaz
Avainsana: hevonen, uskollisuus
Kivi: islanninkalsiitti
Kasvi: forsythia, saarni, tammi
Muinaisnorjalainen nimi: Ehol, Ior
Norjalainen nimi: Eh, Eol
Germaaninen nimi: Eys (Ehwaz)
Anglosaksinen nimi: Eoh
Islantilainen nimi: Eykur
Ehwaz viittaa ehdottomaan uskollisuuteen, jota sotaratsu symboloi taistelijalle. Yhdistyminen luo vahvuutta, oli sitten kyseessä avioliitto tai työhön liittyvä sopimus. Yhteistyö on avain parhaaseen lopputulokseen. Riimu voi liittyä myös kulkuneuvoon ja tilanteiden vaihtumiseen. Jos mielessäsi on pulma, kannattaisiko luottaa kaverin mielipiteeseen? Hengellisesti Ehwaz liittyy etenemiseen ja jumalsuhteen syvenemiseen. Se voi merkitä myös uskollisuutta omalle sisimmälleen, oman hengen puhetta ja sisäistä matkaa, kehon kuuntelemista mielen ratsuna.
Mannaz
Avainsanat: mies, aviomies, ihminen
Kivi: granaatti
Kasvi: sormustinkukka, rautatammi
Germaaninen nimi: Manna (Mannaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Maðr
Norjalainen nimi: Madr
Anglosaksinen nimi: Mann
Islantilainen nimi: Maður
Yhteistyö yhteisen hyvän eteen on tämän riimun sanoma. Parhaassa ryhmätyöskentelyssä kuullaan jokaisen yksilöllistä mielipidettä. Jokaisen antamasta panoksesta syntyy suurempi viisaus, josta on hyötyä kaikille. Mannaz-riimu edustaa miestä ja koko ihmissukua.
Laguz
Avainsana: vesi
Kivi: helmi
Kasvi: lumme, paju
Germaaninen nimi: Laaz (Laguz)
Muinaisnorjalainen nimi: Lögr
Norjalainen nimi: Laukr
Anglosaksinen nimi: Lagu
Islantilainen nimi: Lögur
Veden pinta näyttää tyyneltä, etkö huomaa miten syvällä virtaukset kulkevat? Onko ulottuvillasi elämäsi rakkaus? Tunteet ovat vahvasti mukana kaikessa, mitä teet. Riimun vaarallisimpia puolia ovat haaksirikon ja tulvan tuomat uhat, jotka voivat viitata kohtuuttomuuteen, alkoholismiin ja melankoliaan. Toisaalta vesi on maaginen elementti, jonka pinnasta voimme peilata sisinpämme ääntä, tulevaa ja mennyttä. Se on portti piilotajuntaan ja henkien maailmaan. Aallot painavat joka päivä uudet kuviot rantahiekkaan ja muistuttavat meitä siitä, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.
Ingwaz
Avainsanat: fallos, Ing-jumala
Kivi: meripihka
Kasvi: katkero, omena
Muinaisnorjalainen nimi: Ing, Ingvarr
Norjalainen nimi: Ing
Germaaninen nimi: Enguz (Ingwaz)
Anglosaksinen nimi: Ing
Islantilainen nimi: Ing
Siemen odottaa pimeässä mullan alla, uusia vaikutteita on tulemassa pintaan. Matka voi olla pimeä ja pitkä, aika tuntua välillä pysähtyneeltä, mutta on jaksettava taistella. Ingwaz liittyy initiaatioon ja mysteerin ratkaisemiseen. Riimu on suoriutumisen ja loppuunsaattamisen merkki – ympyrä on sulkeutunut. Ing-jumalan riimuna yhteys hedelmällisyyteen ja syntymään on aistittavissa. Riimun laidat kohoavat suojaavan kodin seininä ja huomio kiinnittyy omaan perheeseen.
Ingwaz opastaa nauttimaan seksuaalisuudesta vankassa parisuhteessa. Riimun muoto tuo mieleen Pohjantähden, joka pysyy ikuisena valona keskellä taivaankantta muistuttamassa pohjoisten vesien purjehtijoita taivaan salaisuuksista. Pohjantähteä katsoessa mieleen palaa kaipuu kotiin – ja myös hengelliseen kotiin, jumalten ja esi-isien luo. Koti voi tarkoittaa myös levon tarvetta omassa rauhassa ja aikalisän ottamista maailman hektisyydestä.
Othala
Avainsanat: perintö
Kivi: rubiini
Kasvi: lumikello, orapihlaja
Germaaninen nimi: Utal (Othala)
Muinaisnorjalainen nimi: Oðal
Norjalainen nimi: Odal
Anglosaksinen nimi: Otael (Ethel)
Islantilainen nimi: Óðal
Othala on esi-isien maa, pyhä yhteys sukupolvien taakse. Tunnetko oman heimosi? Mitä arvokasta sukujuuriltasi ja sukusi synnyinseuduilta löytyy elämääsi? Othala kehottaa etsimään henkistä ja fyysistä kotia. Kun oma paikka on löytynyt, tuntuvat elämän aallokot turvallisimmilta. Riimu voi liittyä henkiseen tai fyysiseen perintöön. Perintö voi olla rahallinen tai jokin geneettinen ominaisuus, jonka olet perinyt sukulaisiltasi. Jos edellinen Ingwaz -riimu kuvaa neliömäistä tarkkarajaista kotia ja perheeseen suunnattua huomiota, alkaa Othala avautua kohti kylää ja muiden ihmisten luomaa suurempaa yhteisöä.
Dagaz
Avainsana: päivä
Kivi: krysoberylli
Kasvi: kehäkukka, kuusi
Germaaninen päivä: Daaz (Dagaz)
Muinaisnorjalainen nimi: Dagr
Norjalainen nimi: Dagr
Anglosaksinen nimi: Daeg
Islantilainen nimi: Dagur
Dagaz valaisee päivän ja pimentää yön. Se on itsessään paradoksi, jonka valossa vaihtoehdot tuntuvat äärimmäisiltä. Kompromisseja on vaikea löytää. Daeg tuo parhaimmillaan elämään keskikesäisen auringon ja yöttömän yön huumaavan juhlan, joka voi merkitä myös hengellistä valoa. Kaikki kasvaa ja edistyy, auringon elinvoima on huipussaan. Toisaalta riimun merkitys voi avautua keskikesän asemassa vuoden taitekohtana. Ehkä elämässäsi on edessä taitekohta ja suuri muutos. On aika herätä.
Lisätietoa kirjoista:
Freya Aswynn: Principle of Runes
Ensio Kataja: Riimujen viisaus
Edred Thorsson: Futhark
Edred Thorsson: Runelore
Edred Thorsson: The Nine Doors of Midgard
Eddan jumalrunot (Suomennos: Aale Tynni)
Thuleia
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
