Kerron erään tuntemani venäläisen naisen tarinan esimerkkinä tietynlaisesta sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta nyky-Suomessa. Nuori ja kokematon venäläinen tyttö nai suomalaisen insinöörin, joka silloin työskenteli Venäjällä. Asuttuaan jonkin aikaa yhdessä, mies jätti tytön. Vaikkei avioehtoa ollut, tyttö ei välittänyt ex-miehensä rahoista, mutta jäi yksin vieraassa maassa. Hänen piti elää jossain, asettua. Lopulta hän löysi työn Koskelan sairaalan keittiössä. Huonolla kielitaidolla ja sosiaalisten paineiden alaisena hän teki pientä palkkaa vastaan kovaa työtä yli 20 vuotta.
Sitten eräs mies käytti hänen luottamustaan väärin ja pyysi takaajaksi asuntolainaan. Lopulta mies heitti naisen elämästään ja laina jäi maksamatta. Nainen jäi velkavastuuseen. Kaksikymmentä vuotta hän oli maksanut veronsa ja liiton maksut, mutta päätyi ulosottoon. Samalla hänen palkkansa oli jäänyt alle sosiaalisten vähimmäisvaatimuksien. Kukaan ei juuri välitä tällaisten ihmisten tilanteen oikeudenmukaisuudesta. Venäjällä sanotaan: jos kohtalo johtaa pahaan, älä itke. Hän ei itkenyt. Hän jatkoi työtä useita vuosia. Maksamalla vuokraa ja maksamalla velkaa ulosottoon jää käteen vähemmän kuin niillä ihmisillä, jotka eivät ole rakentavasti toimeliaita.
En puhu tilapäisesti työttömistä vaan niistä jotka vuosikymmeniä käyttävät järjestelmää väärin. Jotkut tällaiset tietämäni (kuten venäjällä sanotaan ”baryzhnichestvom”) hakevat kierätyskeskuksessa ja kirpputoreilla vaatteensa, tekniikkansa ja kalusteensa, myyvät ne eteenpäin Suomessa ja Venäjällä. He järjestävät omalla autolla matkoja Viroon ja Venäjälle, ostavat halpaa tupakkaa, alkoholia ja bensiiniä, joita myyvät pimeästi Suomessa. Jotkut kaupustelevat huumeita, varastettua tavaraa, esimmerkiksi venemottoreita, jne. Jotkut ovat sentään ammattimaisia pullonkerääjiä. Suomalainen naapurini pyytää lainaa 15 euroa kuukaudeksi. Kun kysyin, miksi hän ei mene sossuun, hän sanoi: mieluummin katuojaan kuin sossuluukulle nöyryytettäväksi.
Päähenkilömme työtilanne paheni entisestään uuden pomon myötä. Ihmisiä vähennettiin, säästettiin, työmäärä lisääntyi, palkka ei. Henkilöstän asenne muuttui: oltiin onnellisia orjuudestakin, oli edes joku paikka ja palkka. Masennuskaudet alkoivat. Hän ei kyennyt jatkamaan orjatyötä. Kun hän irtisanoutui hänellä oli kuukausi aikaa etsiä uusi asunto, eikä hän ehtinyt löytää sitä. Vanha asunto oli kuitenkin vapaa melkein puoli vuotta hänen lähtönsä jälkeen. Tämän tiedän varmasti.
Hän jäi asunnottomaksi. Hän asui ystävien luona. Yli neljän vuoden odotuksen jälkeenkään hänelle ei ole tarjottu mitään vaihtoehtoja. Kuitenkin pakolaiset, jotka ovat tuleet maahan vasta ”eilen”, saavat heti asunnon ja kaikki tuet. Mikä poliittinen syy pakottaa pitämään Syyrian uusista laumoista tälaista huolta, vaikka maan tilanne muuten on kriisiytynyt ja kyky auttaa edes omiaan epäilyttävä?
Erään suomalaisen ystäväni isä, joka työskentelee putkimiehenä Helsingissä, kertoi olevansa menossa tekemään vessaremonttia pakolaisen kotiin. Näiden elitistien uskonto ei näet salli vessassakäymistä uskottoman valkoisen rahvaan jäljiltä. Vessat täytyy uusia.
Tällainen on Suomalainen järjestelmä oikeistohallituksen aikakaudella. Maan oma nuoriso ja lapset voivat huonosti. Lapsille syötetään psyykelääkkeitä. Mutta valikoitujen pakolaisten vessaremontteihin riittää varoja.
Päähenkilömme on nyt hakenut Lohjalta kaupunkiasuntoa. On pieni toivo siitä, että Lohjalla tilanne olisi Helsinkiä parempi. Hänen omat vuokrausyrityksensä ovat kilpistyneet luottotieto-ongelmiin. Tämä on enemmän ennakkoluulo kuin todellinen syy, hän voisi saada asumistukia.
Virallisen epäämisen jälkeen hän tekee kiirehtimispyynnön kaupungin hallitukseen. Työvoimatoimiston työntekijä sanoo: ”Kuka pakotti sinut lopettamaan työsuhteen nyt kun Suomessa on vaikea tilanne ja töitä ei riitä.”
Tällaisen ansiomitalin antoi Helsingin kaupunki hyvästä 20 vuoden palveluksesta. Tämäkö siis on suomalaista sosiaalista oikeudenmukaisuutta? Ihmisellä ei ole asuntoa, ja kukaan ei auta. Ystävät eivät voi ikuisesti auttaa, kaikilla on omia ongelmia. Suomalaisessa yhteiskunnassa jotkut kaikista perustavimmista arvoista näyttävät olevan selittämättömällä tavalla sekaisin.
